Runohaaste 144 - Kuu Virtanen

Kojelauta | Seuraa blogia | Lisää blogeja | Luo blogi! |

Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Kuu Virtanen

Runohaaste 144

16.10.2009 - 21:05

Lasken yksinäisyyteni kimmeltävän huilun

ja huudan hiljempaa kuin koskaan ennen

7 kommenttia Kommentoi

Tuima kirjoitti 16.10.2009 - 22:52

Kaunis ja salaperäinen.

Oh-show-tah Hoi-ne-ne kirjoitti 17.10.2009 - 06:18

Mystinen sanoma.

Pitkospuu kirjoitti 17.10.2009 - 12:29

Kauniisti ja hiljaisena helähti runosi jättäen paljon lukijan tulkinnan varaan. Voimakkaimpana itselleni nousi tunne hetkestä, jolloin yksinäisyyden tunne jää. Hetkestä, jolloin annetaan ensimmäinen lupaus, hetkestä jolloin käsi tarttuu toisen käteen ja sisimmässä puhkeaa hämmentynyt huuto, äänetön ja ihana...

Hihat kirjoitti 17.10.2009 - 13:04

Hieno. Ei yksinäisyys ole rumaa, kamalaa, kestämätöntä. Se on yksi olemassaolon muoto. Hyvää jatkoa.

helanes kirjoitti 17.10.2009 - 16:15

Herkille korville.

unii kirjoitti 17.10.2009 - 22:00

Yksinäisyyden kimmeltävä huilu - kaunis kielikuva ja totta monta kertaa. Ei yksinäisyys aina ole pimeää ja pelottavaa.
Pidin tästä runosta!

Rauni kirjoitti 18.10.2009 - 10:46

Kauniisti ja mystisesti kuvattu. Pidin tästä kovasti.